...mä oon syntyny Keravalla, asunu muualla pitkin Suomea seittemän vuotta ja muutin ny takasi kotikunnille. Mitäs mää oon tehnyt, just ja just pääsin peruskoulun aikoinaa lävitte. Saanu 13 vuotiaan lapsen. Lastenkotiin jouduin 14-vuotiaana. Oon tullu semmosest alkoholisti perheestä, et vanhemmat oli siis aivan täysin deegui, et ei pitäny juuri yhtään huolta lapsista ku tärkeint oli se alkoholi. Pikkuveli vietiin eka huostaan ja mä jouduin ite menee sosiaalitoimeen, että miks mut niinku jätetään yksin. Vaik paljon olinkin sen lapsen toisen vanhemman luona ja tälläst näin niinku. Et en ollut niin paljon kotona, mut aina ku joutu olee kotona niin koulu kärsi niin paljo, ku en saanu esimerkiks nukuttuu. Mut saatettiin tulla yöllä joskus neljä aikaa herättää, käärii sätkii vaan, ku äiti oli niin kännis ettei ite enää saanu käärittyä ni mä jouduin sen sätkän käärimiskoneeksi.
Paljon oli perheväkivaltaa, et faijapuoli hakkas äitii, aika traumaattinenki lapsuus ollu siinä mieles. Mä veikkaan et siinä on paljon syitä ihan vaik siihen et mä en tykkää juoda alkoholii. Mut kyl mä juon, mut sit niin taas nää muut päihteet on tuntunu pakokeinona niistä kaikista huonoista fiiliksistä. Mitä aikuisiälläki huomaa et on ihan ahistunut, ku vaik huomaa jonku kaupassa huutavan lapselleen ni tulee semmonen et mitä mä teen sit siin. Se ei oo mun asia, mut jotenkin tunnepuolelta tosi voimakkaasti tulee itelle sielt omast lapsuudest. Ku on käyty kimppuu ja ties mitä kaikkee, syyllistetty kaikista ongelmista, pahimpii on melkee ollu ne ku äiti huuta niinku et mun takia pikkuveli otettiin huostaan ja mä olin ihan lapsi sillo enkä osannu käsitellä semmossii asioita ollenkaan.
No ei siinä pääsin onneksi sinne nuorten osastolle. Sain sieltä ku menin amikseen sellasen kautta tukiasunnon, olin alaikäinen silloin. Olin ekoja Suomessa jotka sai alaikäsenä toimeentulotukee. Sit ku olin kaveripiirin ainut jolla oli se kämppä niin kaikkihan tuli sit sinne. Viikonloppusin meno räjähti käsiin, ku eihän kellään muulla sen ikäluokan tyypillä ollut omaa kämppää ne tuli sit niinku sinne. Ei ollut aikuisia kattomassa perään, sai tulla sisään, ei poliisit tullu sinne. Ainut siinä oli sit se ku en mä ite pystyny kontrolloimaan tilannetta. Saatoin sanoo parille luokkakaverille et päästää pari tyyppii sisään mut sit ku meni sinne niin oli kämppä ihan täynnä ja paikat paskana. Niin sekavaa meininkiä et joutu ite soittaa poliisit.
Menetin sit sen asunnon ja sain uuden tukiasunnon, siin asu tukihenkilö ihan naapuris, oli siitä huono tukihenkilö et jos pyysin sitä vaik heittää mut kouluun aamulla ni ei käyny ku hänellä oli liian kiire aikataulu aamuisin. Ja sehän oli mun ongelma, noi aikaset aamut oli vaikeita ku tahoin jäädä nukkuu. No sehä kävi sit niin et nukuin aamut ja jouduin amiksen ekan käymään uudelleen, sitten mä siellä vähän kyrpiinnyin enkä käyny enää ollenkaan. Kävin siellä vaan diilaa pilvee ja syömäs, se oli se amisaika. Siellä meni kyllä ihan… Kyl mä jotain niinku muistan, mut eniten mä muistan hitsanneeni pilvee.
Tää tukihenkilöki joka mul oli niin.. Mul oli kasvit, mä olin just täyttäny 18 ja se oli löytäny mun kasvit. Menny omin avaimin sinne mun asuntoon löytäny ne kasvit ja sit se soitti mulle et hän on soittanu poliisit, ja sit mä olin et etkö sä voinu antaa mulle edes mahdollisuutta et mä tuun ite repii ne pois sielt tai niinku et tarviiko täst tehä rikollisjuttu. Mä oon 18, mä saan siit merkinnät ja kaikkee. ”Ei sille enää voi tehdä mitää”, oli se sen selitys. No mä juoksin keskustasta ihan täysii sinne ja koitin keretä ennen poliiseja repii ne, no en oikein kerenny siinä ne poliisi roudas niitä ruukkuja ku pääsin paikalle. Ei siinä mitää, olin sit pidätettynä yhen yön ja aamulla kuulusteluihin. Ne kyseli et miks oli niin isoi määrii, no selitys varmaan oikeestikki olis ollu se et omaan käyttöön ja kavereille, myynny sit jos ois ollu rahapulaa ja näin ja et ei tarttis ite oikeesti ostaa kadulta, ei sen ikäsenä olis ollu varaa ostaa kadulta joka päivä grammaa tai jotain. No en mä sit kasvattanukkaa vuosiin, sain sen merkinnän ja näin.
Menetin se kämpän sit viel siin. Onneks oli viel sillo luottetiedot kunnossa niin löysi nopeesti uuden asunnon. No sit alko ne kovemmatki aineet maistuu, tuntu et ei saa pilveekää polttaa rauhas.. Olin mä kokeillu jo jotain silloinki, mut sit alko mennä pirii aika paljon. Luukutin semmoses pirikämpäs, diilasin ja käytin ja en mä oikein muistakkaa niist ajoist, aika sairait juttui siellä tapahtu. Yks sellanenki juttu ku se tulee sitä pirii myymään ni ensin se iskee kirveen toho pöydälle ja mutka siihe viereen. Ei se suoraan uhkaile tai mitään ja oltiin ihan nuorii, silleen ihan paniikissa siinä. Et ihan asiallinen tyyppi sinällään, et ehkä halus keventää vaan kantamuksiaan mut samalla näyttää et ihan turha koittaa pöllii tai mitään.
Siin meni pari vuotta sitä elämää.. sit mä tutustuin yhteen tyyppiin ja me oltiin yhessä 3-vuotta aikoinaan. Sillo mä lopetin niinku käyttämisen et hän sai revittyy mut ylös sieltä ja miettii asioita vähän eri kantilta. Se oli semmosta selvinpäin aikaa, olin töissä ja etin opiskelupaikkaa. Sit tuli ero ja alko toi viina maistuu ihan älyttömästi ja sit maistu kaikki muuki taas uudelleen. Sit se meni taas semmoseene tietynlaiseen rappioelämään. Työpaikat ja kaikki ku lähti niin oli helppo löytää ittensä semmosesta elämästä. Sillo mä en käyttänyt suonen sisäsii.
Sit alko olee virkavallan kaa kaikenlaisia ongelmii, olin turhautunut siihen omaan elämiseen ja purin sitä yhteiskuntaan vastaan, jokaista järjestyksenvalvojaa, pokee joka tuli vastaan ni mä en totellu ja tappelin sitä auktoriteettiä vastaan. Sit alko tulee syytteitä kaikenlaisesta, virkavallanvastustamisesta, väkivallasta ja sellasesta. No, sitku olin räkässy yhtä järjestyksenvalvojaa niinku kasvoihin ni mut vietiin testeihin ja sit niinku ilmeni et mulla oli C-hepatiitti.
Siin meni sit niinku semmonen raja, et helvetti mä en oo ikinä edes käyttänyt mitää suonensisäsii ja mulla on helvetti hepatiitti ja sit et miks en mä testais tai kokeilis niinku suonensisäsii ja sillai, no sit se meni siihen et aloin räpsii vähän kaikkee hihaan. Loppujen lopuksi kämppä olis siin kunnos et siel ei ollu muita ku hihaan heittäjii, parhaillaan majoitin jotain kuus tyyppii.
Sit jossain vaihees elämä oli sellasta et mentiin kauppaan, et napattiin reppuun lihatiskilta koko rivi lihaa reppuun ja ostettiin ehkä joku yks kalja. Sit käytiin myymäs ne lihat, saatiin siit sit aika hyvin rahaa, mut eihän sillä mitää fiksuu tehty, sillä maksettiin se meidän huumeiden käyttö.
Sit tuli yks ystävä elämää, jolla oli kans päihdeongelmaa ja sit ku yhdessä sitä päihdeongelmaa käsiteltiin ni se oli aika myrskysää elämää, et sieltä mul on yks pahoinpitelyki. Meni yks riita niin pahaksi että mulla kilahti tosi pahasti, meni niin pahasti, etten oikein edes muista. No siit mä pääsin vihanhallintakursseille ja jouduin käymään psykoterapiaaki jonki aikaa. Siellä sitte vähän niinku selvis, että kaikki toi väkivaltanen käytös sun muu tulee niinku sieltä lapsuudesta, kotioloista. Niinku nähny et on toisen kimppuun käyty, et se on niinku semmonen joku asia minkä sisäistäny vaikken mä haluis. Et mul ois semmonen piirre edes, mä arvostan, rakastan ja oon sitä mieltä et toisii kohtaan ei sais tehdä niinku pahoin ja olen tehny sen ja istunut siitä linnatuomioo, enkä aio todellakaan ikinä enää tehä sitä. Oon koittanu iskostaa sinne takaraivoon, syvälle selkäytimeen.
Mut silt mä elän semmosessa pelossa et mitä jos joku saa mut ärsytettyy siihen pisteeseen et multa niinku pimenee enkä mä tiedä mitä teen. Ja se on sillai pelottavaa olla yhessä kenenkään päihteen käyttäjän kans ko ei tiedä sit mitä koskaan tapahtuu. Mut se oli semmonen isoin asia mitä elämässään katuu, oli se et kun on käyny rakastamansa ihmisen kimppuun ja sitte me tietenkiin erottiin sen jälkeen, mut me palattiin yhteen joku vuos sen jälkeen. Tilanne oli paljon parempi, mut silti aina ku tuli riitaa ni sit päädyttiin myös siihen et oon tehny näin ja näin ja sit hän alko pettää mua. Sit tilanne meni taas niinku siihen pisteeseen et mä menin sen kimppuun. Mut tilanne oli niin raskas et mullahan pimeni. Ei mitään muistikuvaa, näin vaan kuvii sen jälkeen. Et sit ku kuuli niin tuli iso itku, jotenki se joo et oisin lyöny tai jotain mut, että niin et toinen ois voinnu kuolla ni sit se oli vähän semmonen niinku.
Siit mä sit tosiaan pääsin sinne psykoterapiaan, kävin sen ensimmäisen vaiheen. Mutta sitten multa loppu tuomio, niin sithän mun ois niinku pitäny ite maksaa ja ei mulla oo varaa maksaa sellasesta ammattilaisella käymisestä. Mutta sieltä sain paljon apua, et osaan tiedostaa ja välttää semmosta tiettyy mielialaa, niinku mielenlaatua mitä tulee lähden helpommin tilanteesta pois kun huomaan et alkaa käymään kierroksilla ja niin ei niitä nyt sillai mitenkään hirveen tiuhaa tule. Oon yrittäny nyt aikuisiällä oppia, ettei sitä tarviis niinku pelkää, mut ku tietää et sellanen on ni sitä pelkää koko ajan. Sit ku on tommosessa parisuhteessa tai ystävyyssuhdeki riittää pelkää et turvautuu niinku fyysiseen väkivaltaan, ku se henkinenki on jo aikamoista, osaan olla ilkee silläki tasolla. Nää on semmosia isoja raskaita juttuja.
Ois mulla siitä lapsestaki paljon, ei sillee muuta ku oma puoli, mä en oo paljoo nähny häntä. Näin häntä säännöllisee siihen ku hän oli 4 vuotias, en sen jälkeen. Mä oisin saanu uuden mahdollisuuden siinä ku hän oli 12 vuotias, mut en tarttunut siihen. Vedin sillo vaan douppii ja mä en halunnu vetää häntä siihen elämäntilanteeseen. Kuitenkin välitän lapsesta, rakastan. Mut en oo ikinä pystyny olee se isä mikä oisin halunnu olla. Nyt ku oon koittanu saaha omaa elämää parempaan järjestykseen, ni huomaa sillee.. hän täytti tänä vuonna 18 nii on selkeesti vähän pettyny ku en tarttunut sillo ku hän oli 12 -vuotias ni siihen mahdollisuuteen niinku kiinni.
Polun mä nyt löysin yhen työntekijän kautta, ku hän kerto et heillä on tämmönen ry toiminta. Ihan alun perin mä tulin en nyt tähän asunnottomien yöhön vaan sitä edelliseen asunnotomien yöhön ku toin noit meiän osuuskunnan degoraatioita tohon helluntaiseurakunnan niinku viereen näytille. Semmonen avustus ja että se näyttäis hienommalta ettei se oo semmonen perus ruoanjako tai semmonen. Et siitä mä niinku ekan kerran tulin tänne polkuun. Ja olin mä nyttenkin asunnottomien yös, autoin ja tein noita degoraatioita. Ne on semmosii kankaita mitkä roikkuu ilmassa ja hohtaa uv ssa, et se näyttää ku se teksti leijuis vaan ilmassa. Ne on semmonen et vain meiän osuuskunta tekee semmosia, et ollaan keikkaltu ihan ulkomailla, oon mä nyttenki ollu jossai niinku yli 10 maassa ja pisin reissu on ollu Etelä-Afirkkaan keikalle, et siellä on ollu kaks keikkaa. Et sitä mä oon niinku tehny eniten, oon edelleenki osuuskunnassa mut en keikkaille niin paljon. Koitan omaa pientä dego juttua alottaa, ku en oo saanu mielestäni tarpeeksi palkkaa ni koitan tehä ny ite. Tos on tommonen taidepaja ja sieltä oon saanu paljon apuja. Ton taidepajan avulla oon saanu paljon semmosta aktiviteettia, ja oon nyt pääsemässä työkokeiluunki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti