...mä en ole alun perin tästä kaupungista. Olen yhdestä toisesta, jossa oon viettäny mun koko lapsuuteni. Neljätoista vuotiaana äitini oli muuttanu pois, joten olen asunut mun isän ja veljen kanssa. Siitä ei tullu mitään olen kuitenkin naispuolinen henkilö. Mun isäni ei osannut kasvattaa mua. Hänellä oli tosi paljon stressiä jonka takia mulla oli tosi räjähdysaltiskoti. Oli usein tilanteita, jolloin isäni kävi muhun kiinni, jonka vuoksi karkailin usein ja pian sen jälkeen löysin huumeet. Kannabiksen ja alkoholin siinä alle 18 vuotiaana.
Olin tosi paljon poissa kotoa sekä koulusta. Rupesin tekeen asioita omanpään mukaan. Päädyin laitokseen tosi nopeen. Siellä sitten vietin nuoruuteni ja tuli tehtyy kaikenlaisia karkausyrityksiä. Täyttäessäni sitten 18 meiniki oli aika liki auktoriteetin vastustamista. Täysikäseks tullessani sain oman kämpän ja työpaikan. En siel kauaa viihtyny . Et menin aika alussa töihin päihtyneenä ja ilmotin et okei nyt mä oon “huume tyyppi”. Ite en siitä juurikaan muista mitää mut siis olin ihan sekasin sillo. Sen jälkeen oon tehny paljon asioita josta en pidä. Mul oli sillon poikaystävä, jolle olin tosi lojaali, ku uskon siihe et parisuhteessa kuuluu olla no sitte se ihminen osottautu ihan kusipääks. Mul oli hyvii ystävii ja hyvä porukka mis vedettiin kamaa. Se oli ihaninta aikaa ja ne ystävät, nii kolme on kuollu niistä. Kaikki tarjos eri huumeita, yks kannabista yks subuu ja yks pirii. Se on jotenki outoo tykkään henkevyydestä ja sit piri rupes viemää. Ihme et oon hengissä. Mä olin lennokkain, mut mä oon silti hengissä. Mut on raiskattu, mua oli jahdattu kaks päivää. Ne oli vikoi päiviä kun asuin siel. Et se oli niitä loppupäätä kun mä myös tapasin siel kaks ihanaa aikuista mistä toinen piti musta huolen ja toinen muuten vaa otti mut kerran kadulta. Piti kaks viikkoo sen luona ja sitte tarjos mulle pirii ja katto et mä syön kun mä painoin sillo 34 kiloo. Et se oli aika hulluus. Siin ei menny kauaa ku paras ystävä kuoli ja tappo ittensä ku se oli joutunu psykoosiin ja sil men hommat päin vittuu. Siihe loppu mun taivas. Ja se on ollu sen jälkee selviytymistä. Tänä päivän menee paremmi, pääsin muuttaa sieltä kaks vuotta sit pois. Löysin ihanan miehen joka ei ollu itekkää hyväs hapessa. Ruvettii menee sillä eteenpäin et nyt pistetää asiat kuntoon ja ollaa kahes vuodes päästy pitemmälle ku vittu ikinä.
Nyt mä oon korvaushoidossa johon mä pääsin hetki sitte. Mun mies on ite ollu 11v korvaus hoidossa. Mul oli 4v eka koira ja sit oli myös kaks kissaa jotka sitte meni pois kun mul meni psyyke. Mul on ollu aina paljo jyrsiöitä ja kaneja. Ei oo uskaltanu ottaa koiraa. Oon aina halunnu oikeen koiran ja pääsin tavoitteesee et sain oman koiran, joka on koulutettu. Ite ihmettelen et mä oon edellee elossa. Mä oon helvetin vahva ja toivon et kaikki ois vahvoi. Mä oon asunu monessa eri kerrostalossa, mut ne ei onnistunu. En jotenki osaa asuu kerrostalossa. Mul oli hirvee paniikki häiriö ja heikko psyyke ja siihen ei auttanu muuku hyvä ja toimiva arki. Aivot lähtee kasautuu takasin. Se meijän uus kämppä on solu ja siel asuu paljon muita. Pitää oppia tavallisia juttuja ja mun pitää haastaa itteeni ja mennä haastaviin tilanteisii. Pidän piirtämisestä ja haluais tuoda taiteen kautta julki huumemaailman tarinoita.
Huumemaailman huumori kantaa pitkälle. Persoonaltaan oon mielikuvituksellinen. Korvaushoidon aloitus on parempi vaihtoehto, kun suoraan lopetus, sillä se luo päivälleni raamit. Peruskoulunkin sain juuri ja juuri käytyä. Nyt on hetki menny hyvin ja tavoitteena mennä lappiin ens vuonna. Korvaushoito aloitettiin itte asiassa sillee et menin matalan kynnyksen terveyskeskukseen, selvitettiin eka vähä mun historiaa, ja mun piti alkaa antaa seuloja viikottain. Kesällä imotettii eteenpäin lääkärille ja sitte pääsin Töölöö oprilleaan ja sitte otettii osastolle kuntouttavalle puolelle. Tosi outoo et nyt ku alko viikko sitte ku ongelma mikä ollu viimiset 10 v nii katos ja mul ei oo kiire juuri mihkää.Polkuun tulin tuttujen kautta. Eka käynti hieman hämärän peitossa. Vakaa turva ja luotettavia ja normaaleja ihmisiä kun täällä ei painosteta eikä tääl tarvii mitenää selviytyä vaan saa olla ja saa terapiaa ja rankoista asioista pääsee puhuu. Käytösongelmia ilmenee kotona, ja tarviin siihe apua, ja himas mulla on aika neurootinen luonne. Ihanaa kun on rakkaita jotka auttaa saamaan asioista kiinni ja ei hylkää riidan tullessa. Mitä hyvää oon kasvattanu mun tietoutta ja tiedän mihin mä kykenen ja muiden varat ja mä tiiä sen et jossain asioissa mä oon pysäyttämätön. Antanu kyl laajan näkemysen ja kokemuksen jotka on tehny vahvaks, ettei järky pienemmistä jutuista paitsi toki jos itsestä puhuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti