Kaiken takana...

Olemme ensimmäisen vuoden sosionomi opiskelijoita Laurean ammattikorkeakoulusta. Koulun mahdollistamaa projektia lähdimme toteuttamaan Keravan Hannu ja Kerttu Ry:n Polkuun. Polku on Keravan keskustassa toimiva, ammattiapua ja tukea tarjoava kohtaamispaikka työikäisille aikuisille.

Matalan kynnyksen toimintaan eli kohtaamispaikan yhteisöön on avoimet ovet aukioloaikoina ja asiointi on halutessasi anonyymiä, kuitenkin aina luottamuksellista ja maksutonta. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarjoavat myös palveluohjausta ja -neuvontaa eri muodoissa.

Toiminnan organisoi Hannu ja Kerttu ry sosiaali- ja terveysministeriön avustusrahoituskeskuksen (STEA) rahoittamana.

Halusimme lähteä toteuttamaan Polun kävijöiden omaa elämänkokemuskirjaa, joka on tarkoitettu Polun kävijöiden luettavaksi. Kirja sisältö on tuotettu Polun kävijöiden omilla kokemuksilla. Kirja kantaa nimeä Elämänkokemusten kirja. Elämäkokemusten kirja on tuotettu kertojien omin sanoin.

Ifolor toimi yhteistyökumppaninamme tämän projektin ajan.

Me haluamme tämän blogin myötä tuoda esille Keravan Polkua ja sen merkitystä heille joilla elämä ei mene kuin saduissa..


keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Olipa kerran...

...mä kävelin tästä ohi ja katoin et, mikä paikka tää on, ja kävelin sisään. Tästä on ollu paljonki apua asuntoasioissa, työasioissa, ihan sosiaalisesti monellakin eri tavalla hyötyä. Tää on tosi tarpeellinen, koska tääl keravalla ei mun käsittääkseni oo aikasemmin ollu tällästä mestaa. Tää on hieno juttu et on tällänen paikka saatu tänne.

Mä oon käyny ihan peruskoulun, ja mulla oli aika hurja nuoruus. Siihen liittyy kaikkia ongelmia, päihteitä ja muuta. Ponnistin aika pohjalta, tein kyllä aika paljon duunia nuorempana, koska faijalla oli pari firmaa. Vuoden mä olin jopa vartijanakin ja yhessä vaiheessa kävin logistiikka-alan koulun. Kihloissa ehin olemaan pari vuotta, mut kihlattu menehtyi, siitä on jo kauan aikaa. Pääsin kymmenvuotta sitten korvaushoitoon ja nyt on ollu aika tasasta menoa.


Päihteet tuli tota kun mua ylä-asteella kiusattiin ja mä en ollu hirveen suosittu. Se piti sitten ottaa takasin kun murrosikä tuli, ja rupesin käymään hirveesti tollasissa konemusabileissä ja tommoisissa noin. Siihen kulttuurin uppouduin sitten enemmänkin ja sielt tuli niitä päihteitä mukana. Vietin sit semmosen, noin oisko viis kuus vuotta vähän hurjempaa elämää ja siitä jäi sitten sellasia pahoja tapoja. Aika hirveen ponnistelun jälkeen pääsin sit korvaushoitoon, mihin tääl suomessa on äärettömän vaikee päästä.


Mulla on ollu aina aika hyvä perheen tuki, et mulla on vanhemmat aina hyvät ja sit on ollu mummia ja pappaa auttamassa harrastuksissa ja muissa. Ei mulla sielt puolelta mitään ongelmia oo ollu. Faijalla oli ne kaks firmaa, tietenki ollu sieltä puoleltakin sellasta, että fatsi on ollu menestyjä ja tollee. Harvemmi se menee perheessä silleen et jos vanhemmat menestyy hyvin et lapsikin menestyis. Mutta kyl mä pidän paljon yhteyttä vanhempiin, se on hyvä juttu vaikka oonki jo vanhempi.

Tulevaisuudessa haluun rauhaa ja silleen elämään omavarasesti ja sitten toteuttaa erilaisii haaveita, harrastuksia ja käymään töissä. Täyttää arki niiku normaaleilla asioilla, ei tässä enää haluu sellasta elämää kun nuoruudessa oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivi